torstai 26. syyskuuta 2013

Villatehtaan väävärit

Täältä entisen villatehtaan suojista päätään nostaa joukko tekstiilialan artesaaniopiskelijoita. Olemme Oulun seudun ammattiopiston (OSAO) opiskelijoita ja tämä kulttuurialan yksikkömme sijaitsee kauniissa Pikisaaressa.





 
 

Pikisaaressa on vuosisatojen saatossa ollut ainakin pikiruukki (1600-luvulla), laivanrakennustoimintaa, viinanpolttimo ja värjäämö (Oulun Villatehdas Oy). Pikisaaren historian merkittävin teollisuuslaitos on ollut 1874 toimintansa aloittanut Oulun Konepaja Oy. 1800-luvulla saarelle alkoi syntyä vakituista asutusta.
Tänä päivänä Pikisaaressa asuu ja työskentelee useita kymmeniä eri alan taiteilijoita ja käsityöläisiä. (Wikipedia)

Oulun seudun ammattiopiston Pikisaaren yksikkö on Oulun toiseksi vanhin ammatillinen oppilaitos, ja sen perustivat Alceniuksen sisarukset Gustafva ja Mathilda vuonna 1882. Historiansa aikana koulu on muuttanut usein. Vuonna 1980 valmistui Oulun kotiteollisuuskoulun päärakennus Pikisaareen. Vuoden 2005 alusta lähtien koulu on ollut yksi Oulun seudun ammattiopiston yksiköistä. (kirjasta Alceniuksen kädenjälki, Rakennushistoriaselvitys Oulun seudun ammattiopiston Pikisaaren yksikön vaiheista 1882-2007)

Meidän tekstiilialan artesaaniopiskelijoiden päämaja sijaitsee Villatehtaan tiloissa. Iso kutomorakennus on rakennettu Pikisaareen vuonna 1952. Näissä tiloissa on työskennellyt parhaimmillaan lähes viisisataa työntekijää. Villatehtaassa on valmistettu mm. sarkaa, paksua puserokangasta ja peitehuopia. Tänä päivänä tiloissa opiskellaan kädentaitoja mm. tekstiilialaa, pääaineena kankaankudonta.

Blogissamme pääsette tutustumaan kankaankudontaan ja kaikkeen siihen mitä kangaspuissa saamme aikaan. Opintoihimme kuuluu myös mm. kankaanpainantaa, värjäystä ja tuotesuunnittelua, joten monipuolisia aikaansaannoksia on luvassa. Tervetuloa seuraamaan Pikisaaren vääväreiden opintoja!


-Sanna





 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti