Lyhty
tarvitset:
-lasipurkki
-narua (esim. juuttinaru)
työvälineet: sakset, teippi, muutama nuppineula ja pehmeä
alusta (Esim. pala vaahtomuovia. Solmimisen voi suorittaa myös vaikka
pehmustetulla tuolilla tai tyynyn päällä, jos nuppineulan pistot eivät haittaa)
Alkuvalmistelut: Mittaa lasipurkin ympärys (pystysuunnassa,
pohjaa ei tarvitse huomioida) narulla. Kerro mittaamasi narun pituus kymmenellä
ja saat yhden solmimiseen tarvittavan narun pituuden. Tarvitset niitä kahdeksan kappaletta.
Ensin tehdään lyhdyn pohjaan solmu
1. Tee kaksi neljän langan nippua ja asettele ne
keskikohdista ristiin. Kiinnitä nuppineuloilla alustaan. Nyt sinulla on neljä kappaletta neljän langan nippuja.
2. Lähde viemään yhtä neljän
langan nippua viereisen nipun päältä ja jätä se siihen.
3-4. Tee seuraaville nipuille samalla tavalla.
5. Vie viimeinen nippu ensimmäisen lenkin sisältä kuvan osoittamalla
tavalla.
6-8.
Kiristä solmu varovasti vetämällä vuorotellen vastakkaisia lankoja. Solmu on valmis.
9- 10. Laita nuppineulat solmun
päälle ja aloita solminta. Ota kahdesta vierekkäisestä neljän langan nipusta
reunimmaiset langat ja solmi niihin hevosenhäntäsolmu. Solmuja tulee tässä
vaiheessa neljä. Solmun etäisyys keskisolmusta riippuu lasipurkin koosta, voit
kokeilla esimerkiksi kurkkusalaattipurkkiin 3cm, oikein isoissa purkeissa solmujen
väli voi olla 5 cm.
11. Kun olet tehnyt em. tavalla
solmuja yhteensä neljä, jatka solmintaa niillä langoilla, joissa solmua ei
vielä ole. Sen tehtyäsi työ näyttää hieman kukalta (kuva 12).
12. Nyt sinulla on kahdeksan
lankaparia. Tee vierekkäisiin lankapareihin solmu kuvan osoittamalla tavalla.
13. Tehtyäsi tähän ”kierrokseen”
kahdeksan solmua, työsi näyttää entistä hienommalta ja isommalta kukalta (kuva
13).
14. Aseta lasipurkki nurin
alustalle. Asettele narut lasipurkin pohjaa vasten niin, että aloitussolmu on
keskellä pohjaa. Kiinnitä työ kuminauhalla. Voit varmistaa, että solmu pysyy
keskellä kiinnittämällä sen maalarinteipillä pohjaan kiinni.
15-17. Jatka solmujen tekoa
vierekkäisistä lankapareista. Työ on valmis, kun solmurivit peittävät
lasipurkin (tai voit tehdä solmuja oman maun mukaan).
-Sanna/T&T
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti